freehire launches on Product Hunt on 26 August.

Follow →

Sivistysjohtaja

Open 31d
This position is no longer accepting applications(closed Aug 16, 2026).

Viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi edellytämme valittavalta toimialan hallinnon ja lakien osaamista, OVTES:n tuntemusta sekä kokemusta kunnallishallinnon tehtävistä. Valinnassa arvostamme johtamistaitoa, strategista osaamista, hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista kehittämisotetta.

Sivistysjohtaja toimii osastopäällikkönä Sivistys- ja hyvinvointipalvelut -päävastuualueella.
Päävastuualueeseen kuuluvat toimialan hallinto, varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, toisen asteen koulutus sekä liikunta-, nuoriso-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Tehtävään sisältyy kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluista vastaavana viranhaltijana toimiminen. Tehtäviin kuuluu myös sivistys- ja hyvinvointilautakunnan asioiden
valmistelu ja esittelijänä toimiminen.

Sivistysjohtaja johtaa osastonsa palveluiden järjestämisestä, sekä vastaa niiden strategisesta, taloudellisesta ja toiminnallisesta suunnittelusta. Sivistysjohtaja kuuluu kunnan johtoryhmään.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen mukaan.
Kokonaispalkka 5000 - 6000 €/kk riippuen koulutuksesta ja työkokemuksesta. Hakijat voivat
esittää myös oman palkkatoiveensa.

Hakuaika virkaan päättyy 14.8.2026 klo 12:00.
Hakemus virkaan jätetään Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi). Hakemukseen tulee liittää
ansioluettelo ja selvitys hakijan kelpoisuudesta. Haastatteluun valituilta voidaan edellyttää osallistumista soveltuvuustestiin. Päätöksen sivistysjohtajan virkaan valittavasta tekee kunnanhallitus.

Viran vastaanotto 1.11.2026 alusta tai sopimuksen mukaan. Valitun on ennen viran
vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.


Perhon kunnanhallitus

See also

Tailor your CV for this role?

We couldn't check your fit for this role — add a CV to your profile to see it next time.

A new version of freehire is available